Norja kohteli hyvin

Jotkut matkat suunnitellaan huolella, toisille vain lähdetään.

Tämän syksyn Kilpisjärven reissulle lähdettiin itseä suurempia voimia uhmaten.

Sääennustus ennusti vesisadetta kaikkialle. Majoitusta ei ollut, ja puolet alkuperäisistä reissuun lähtijöistä ei päässyt mukaan. Olokin oli vähän niin ja näin, ja hetkellisesti uskottelin itselleni, ettei ole syntiä viettää rästivapaata kotona (on se). 

Mutta. Anssilla on uusi pyörä, eikä minunkaan pyöräni ollut vielä käynyt oikeilla vuorilla. Syksy oli jo pitkällä, eikä tilaisuutta toiselle ajoreissulle tule enää tänä vuonna.

Tungimme kamat autoon torstaina töiden jälkeen ja ajoimme Kilpparille.  

kilppari-9.jpg

Perjantaina maailmankaikkeus ei näyttänyt enää takapuolta, se hymyili ja leveästi. Sääpalvelu näytti viikon sateen jälkeen auringonpaistetta yhteen paikkaan Pohjois-Norjassa, ja me olimme menossa juuri sinne.

Ensimmäinen ajopäivä oli superhieno, mikä maaruska! Ehkä hienoin ikinä. 

Reitti alkaa pienenstä Tennesin kylästä Tamokin läheltä. Se on oikeasti retkeilyreitti, mutta reippailimme sen maastoopyörillä. Anssi löysi reitin Trailforks-sovelluksen avulla. Se on uusi suokkarisovellus tällä hetkellä, vaikka siihen onkin merkattu vain vähän maastopyöräreittejä Suomesta. 

Suosittelen kaikkia maastopyöräihmisiä yhdistämään voimansa tämän sovelluksen avulla. Norjan puolelle käyttäjät ovat merkanneet reittejä hyvin.

Kilpparista ajaa Tennesiin noin tunnissa, matka taisi olla 114 kilometriä. Kannattaa tarkistaa auton polttoainetilanne Kilpisjärvellä, sillä Norjassa tankkaamisen kestää vain, jos on kroisos pennonen.

Norjassa kaikki paikat ovat muuten tindenejä, daleneita tai fjordeja.

Me ajoimme Kilpisjärveltä rajan yli Skibotniin, minkä jälkeen tie kääntyy vasemmalle kohti Narvikia. Sen jälkeen ajellaan pikkuteitä.

Fugltindenin nousu on noin kuusi kilometriä, eikä siitä voi ajaa maastopyörällä kuin satunnaisia pätkiä. Tai voi, jos omistaa turboreidet. Meillä sellaisia ei valitettavasti ole, vielä. 

Emme tunkanneet pyöriä huipulle asti, koska minua alkoi tympiä loppumetrien rakka. Jätimme pyörät tuomaan jännitystä meitä puolimatkasta asti varjostaneen poron päivään ja kävelimme huipulle.

Suhtaudun tuntureiden ja vuorten huiputtamiseen kuten kirjan lukemiseen. On ihan ok jättää homma kesken ja kääntyä takaisin, jos siltä tuntuu. Tuli hyvä mieli, että viitsin reippailla huipulle. 

Sihautimme siellä toppen ölin, vaikka maisemat olisivat kyllä vaatineet samppanjaa.

Laskua on tietysti saman verran kuin nousua, ja sen voi lasketella menemään lähes yhtäjaksoisesti. Huippua!

Syksyn paras retki kesti yhteensä neljä tuntia. 3h 20 min nousua ja noin 40 minuuttia laskua. Vauhti ei ollut kova, koska piti fiilistellä maisemia. 

Reitin olisi voinut myös juosta. Se olisi ollut ihana pitkä lenkki, tosin hieman nousupainotteinen, mutta kuka siitä välittää, jos saa juosta sielua kourivissa maisemissa. Ah.