Finland, SummerMukanasComment

Mahdollisuuksien päivänä

Finland, SummerMukanasComment

Tasaisen harmaa aamu ja pieni tihku. Semmoinen päivä, jolloin kosteus on tehnyt ilmasta niin painavaa, että se kulkee sieraimissa hitaasti, jos lähtee ulos.

Menneen viikon pakkaset katosivat, kuten melkein koko viikko. Tuosta vain, olivat molemmat poissa. Pfiu. Tuli kova tarve tehdä jotain järkevää, jotta muistan tämän viikon. Muuten tämä olisi jäänyt viikoksi, jolloin ei tapahtunut mitään merkityksellistä (vaikka joogaopettajani kehottikin minua harkitsemaan napatanssijan uraa).

Olisin voinut pidellä pikkupakkasia pidempäänkin. Ne tekevät aamuista parempia, saavat kaiken tuntumaan mahdolliselta ja mielen reippaalta, vaikka mitään ei tapahtuisi. Napakka keli, napakka olemus.

Naapurin mies ihmetteli käytävällä, miksi aiomme ulos, koska pihalla heittelee vettä. Hän ei ehkä ymmärtänyt, että juuri siksi aioimme, sillä:

Harmaa on harmaata vain kaupungissa. Luonnossa harmaa on hiljaista, enemmän valkoista ja utuista. 

Lämpötilojaan taannutteleva metsä on hiljainen ja rauhallinen. Vaatteet eivät kahise, kaikki äänet korostuvat. Riks. 

Parhainta on tietty se, että tällaisina päivinä todennäköisyys kohdata vastaantulevia ihmisiä samoilla poluilla on pieni. Lappi on tällaisten ihmisten maakunta. Pitää saada itse päättää, milloin voi tavata muita ihmisiä. 

Menimme ensin Louevaaralle paikkaan X=3418578, Y=7370806. Luin tiedon tuvan seinästä.

En ymmärrä, miten koordinaatteja luetaan. Olisi kiva, jos ymmärtäisin, sillä nyt ne muistuttivat vain derivoinnista ja kulmakertoimista. Louevaaran torni on muuten tosi korkea, ja rakennelmana vähän pelottava.

Polku on vain muutaman hassun kilometrin, joten jatkoimme matkaa vielä Kätkänvaaran luontopolulle Tervolan puolelle. Kätkävaaran pituus on seitsemän kilometriä, joten lauantaista tuli täyden kympin päivä. 

Kätkävaaran polku on hieno!

Rehellisyyden nimissä voin puhua vain ensimmäisistä 3,5 kilometrista, sillä taivalsimme toisen puoliskon pimeässä. Mustuus pääsi yllättämään retkeilijät sillä välin, kun keittelimme päiväkahveja vaaran päällä olevassa kodassa. 

Anssin täytyy nähdä asiat kartasta ja tutkia reitit jotta hän tietää, mihin hän on menossa. Tuli yllätyksenä, että lähistöltä löytyi vielä kaksi paikkaa, joissa hän ei ollut käynyt. 

Minä katson kartasta alueen muodon, pistän lenkkarit jalkaan ja lähden tutkimaan paikkoja vain viitteellisen ymmärryksen turvin. Eksyn lähes aina, ja opin oikeat reitit sekä maantieteessä että elämässä yrityksen ja erehdyksen kautta. Se on hidas ja kivulias menetelmä, josta olen valmis luopumaan.

Onneksi ihmisillä on erilaisia tyylejä reissata. Ilman tiimin virallisen suunnittelijan ehdotuksia olisin todennäköisesti kahlannut suossa jossain Korkalovaaran takamaastoissa. 

Täällä päin on näitä vaaroja joka puolella, ja vaaroilla on aina rakkaa.

Louevaaralla ja Kätkävaaralla rakkaa on niin pitkälle, kuin jaksaa katsella. Olen nähnyt paljon rakkoja, mutta Kätkävaaran laki oli aivan oma lukunsa. Kannattaa käpsytellä katsomaan, jos tilaisuus tulee. 

En ymmärrä, miten nämä harmaat kivijoet ovat muodostuneet keskelle metsiä ja vaarojen rinteitä. Muistelen totuuden liittyvään jotenkin jääkauteen, muinaiseen merenpohjaan ja mannerjäähän. Ehkä. 

Ehdimme Kätkävaaran laelle kello 15.55. Aurinko laski kello 15.56. 

Näimme harmaan kivimeren ja punaoranssina pilvien alareunojen takana palavan auringon. Ja Tervolan tuulimyllyt.

Totesimme sen, minkä jokainen kotimaan sisäisiä lentoja tehnyt tietää. Että ompa vain täällä tätä metsää.