Sumussa (Ylläksellä)

Tästä piti tulla hieno postaus Ylläkseltä. Kuvittelimme ajavamme kevyessä lumessa rullaavin renkain, ja päivän lopuksi ikuistavamme auringonlaskun ja keittävämme kahvit ulkona. 

Vaan eipä käynytkään niin. Lauantaina lumi oli kuin ajatukset. Molempia oli liikaa ja niiden paino oli raskas. 

Pariisin-tuttava toisensa jälkeen merkkasi Facebookissa itsensä turvaan. Sinä hetkenä arvostin teknologiaa erityisesti. Huvitti sulkea välineet ja lopettaa tapahtumien seuraaminen, mutta seurasin silti. 

Kävin vielä muutama vuosi sitten Ranskassa vaihdossa, koska se on kaikkien aikojen suosikkimaani, johon en tule ikinä kyllästymään. Lauantaina Kesängillä mietin marraskuisen Pariisin kosteita katuja ja keskinkertaisia vessoja, ja sitä kaikkea kaoottisuutta, epätietoa ja pelkoa, joka ihmisillä siellä sillä hetkellä oli. Tai on ehkä vielä tälläkin hetkellä. 

Mutta ei saa alkaa vavista. Minusta tällä hetkellä tärkeintä on olla pelkäämättä ja sortumatta ajatukseen, että maailmassa on me ja ne. Kaksinapaisuus on vähän yksinkertainen tapa jäsentää maailma, eikö.

No, Ylläksellä oli kuitenkin vain me ja Jounin kaupan asiakkaat. Yhdessäkään naapurimökissä ei ollut asukkaita. Sunnuntaina meidän oli pakko haudata haaveet patikoinnista, koska joka paikka oli täynnä lunta. En valita. Täällä on paljon mukavampaa nyt, kun on valkoista. Kaikki on jotenkin hiljaisempaa, ja arvostan sitä todella. Maailmassa on liikaa älämölöä, Äkäslompolossa ei todellakaan.

Vuokrasimme lauantaina läskipyörät Sportiasta. Päivävuokra oli 35 euroa, kolme tuntia kympin vähemmän. Meille riitti kolme tuntia umpihankea ja kasvoja vasten sutivaa lumisadetta, joka luonnollisesti loppui heti, kun palautimme pyörät. Fättis oli kyllä tosi kiva. Jos työmatkani olisi pidempi kuin 1,4 kilometriä, hankkisin tuollaisen talven työmatkapyöräksi.

Sunnuntain lenkin suoritin vielä kiinni olevassa laskettelurinteessä, jossa meni moottorikelkan ura. Näkyvyys oli noin viisi metriä. En tiedä, olenko sattumalta ollut Ylläksellä aina oikeaan aikaan, mutta minusta tuntui, että juoksen pumpulissa. Alue oli lumivaipassa. Juoksemisinto on ollut vähän niin ja näin, mutta sunnuntaina huvitti vain pistää jalka toiseen eteen täydellisessä juoksulumessa eikä kääntyä koskaan takaisin.

Ylläksen seutu ja Tunturi-Lappi ovat minusta kauneinta Lappia. Alue on maaginen, mutta hyvin eri tavalla kuin Inarin seutu. Hassua, että olen asunut suurimman osan elämääni Lapissa tajuamatta, millainen alue pohjoinen oikeastaan on. Kemissä kukaan ei katso ylöspäin pohjoiseen, vaan jonnekin etelään. Ehkä parhaan luonnehdinnan kotikaupungistani on lausunut eräs helsinkiläinen työkaveri menneiltä vuosilta: "Eikö se Kemi ole semmoista tekolappia". No tavallaan kyllä, mutta se ei välttämättä ole paha asia ollenkaan Kemistä päin katsottuna.

Lähdemme pian Nepaliin, emmekä tietenkään ole vielä pakanneet. Tosi vaikea päättää, millaisella varustuksella matkaan kannattaa lähteä. Ehkä pakkaan mukaan villaa ja softshelliä siltä varalta, jos vaikka eksymme vuorille. 

Ihan hyvä poistua taas kotikulmilta. Tässä on oltu samoilla seuduilla jo sen aikaa, että perspektiivi alkaa kaivata uudelleen kalibrointia.