Kathmandun kattojen yllä

En kertakaikkisesti osannut nähdä etukäteen, millainen paikka Kathmandu olisi. En osaa vieläkään. 

Tomuinen. 

Kylmä ja kuuma.

Lempeä mutta kiivas.

Sekava mutta rauhallinen.

Autojen tööttien käytön edelläkävijä.

Saavuimme tänne iltapäivällä kello 16.43. Se on aika, kun aurinko tipahtaa horisontissa näkyvien vuorten taakse. Minuutilleen vuorokausi myöhemmin olimme kiivenneet korkeaksi toteamamme hostellin katolle katsomaan auringonlaskua. Se on aika hieno täällä päin. 

Ensin aurinko paistaa niin kirkkaasti, että kuvien ottaminen on mahdotonta. Alaspäin painuessaan aurinko paljastaa isojen vuorten edessä olevat, pienemmät vuoret. Maisema on monikerroksinen, aivan kun taaimmaisten vuorien päälle olisi heitetty huntuja.

Olemme kiivenneet kerrostalojen katoille nyt molempina iltoina. Anssi kuvaamaan, minä ehkä enemmän pakoon maantason melua. 

Kävelimme eilen koko päivän. Käännyimme takaisin vasta, kun olimme ohittaneet lehmän kadulla, nähneet vuohen pakettiauton katolla ja kun meistä oli tullut paikan nähtävyys. 

Illat olemme tuhlanneet katukaupoissa. Täällä joka toinen turistiputiikki myy vaelluskamppeita, ja sattumalta olemme molemmat kevytuntsikan tarpeessa. Se voi olla hyvä investointi vuorille. 

Mutta. Kaikki on kopioita, ties mitä sisällä, ja ties missä valmistettuja. Eilen kävelimme vahingossa putiikkiin, joka myy Made in Nepal -takkeja hyvällä untuvalla. Ehdin jo nähdä painajaisia kynityistä hanhista, joten todennäköisesti kalliimman takin ostaminen on myös sijoitus omatuntoon ja parempiin yöuniin. 

Paikalliset oluet on superhelppo tunnistaa. Niiden nimet ovat Everest, Kathmandu ja Gorkha.

Vaan mitäpä sitä kummastelemaan kaukomaita. Reissun tähän mennessä oudoin hetki oli siltikin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Siellä tuntematon naishenkilö esitteli ohikulkijoille kenkäänsä, johon oli tippunut juustoviipale.