Lähtisinkö

Rovaniemi on kaikkea muuta kuin Kathmandu, mutta silti olen onnistunut tuhlaamaan koko viime viikon kamalaan kiireeseen. Jäimme myös Netflix-koukkuun, oli pakko katsoa Bloodline alusta loppuun. Ihan järkyttävän hyvä sarja, mutta oli hyvä saada se käsiteltyä näin ennen joulua, että pystyimme taas jatkamaan normaalia elämää.

Bloodline ei todellakaan ole mikään hyvän mielen ohjelma. Aiheutti lähinnä ahdistusta. Suosittelen silti. Oma viinin kulutus tuntuu Rayburnien viskin kiskomisen rinnalla tosi harmittomalta.

No mutta. Nepal. Lähtisinkö sinne uudestaan, ja kenen sinne kannattaa mennä?

Nepal on kehitysmaa, jonka rajat avautuivat länsimaille kunnolla vasta 1970-luvulla. Eräs venäläinen oli siellä ennen muita: balettitanssija-hotelliyrittäjä-ravintoloitsija Boris Lisanevich. Hän perusti maahan ensimmäisen tursitihotellin The Hotel Royalin. Hotelli on edelleen olemassa ja se on yksi Kathamdun hienoimpia hotelleita nimeltään Yak & Yeti. Ruokakin on kuulemma mainiota. Paikasta löytyy paljon kuvia Instasta.

Boris oli multitaskaaja. Hänhän oli myös näyttelijä ja kun hän toi Nepaliin maan ensimmäisen, noin 20-henkisen turistiryhmän (suurin osa oli naisia), hän neuvotteli vierailleen viisumin itse Nepalin kuninkaan kanssa. Ei mikään turha jäbä. Meikät ei nähneet Nepalin presidenttiä, mutta pääministeri asui melko lähellä lastenkotia, jossa hengailimme.

Pääsimme maahan helpommin kuin Boris aikanaan. Nepalin lentokentällä on viisumiautomaatit, joista viisumin saa passin skannaamalla. 15 päivän viisumi maksaa 25 ja 30 päivän 40 Yhdysvaltain dollaria. Kentällä voi maksaa myös euroilla. 

Nepalia markkinoidaan vuoristoilla ja vaellusreiteillä. Molempia riittää, sillä kahdeksan maailman korkeimmasta vuoresta sijaitsee Nepalissa. Maan pohjoisosa on vuoristoa, keskiosa kukkuloita (joita kaikkialla muualla kutsuttaisiin vuoriksi) ja etelänpuoleinen seutu subtropiikkia. Joka puolella menee vaellusreittejä, ja joitakin reittejä pääsee myös pyöräilemään.

Vuoristohommista ja Nepalin retkeilystä on kirjoitettu valtavasti. Have you been trekking? -kysymykseen pitää vastata monta kertaa päivässä. Emme käyneet vaeltamassa, mutta aika ei käynyt pitkäksi, maa on totaalinen aistimusten overload.

Pokharassa vuokrasimme jäykkäperäiset maastopyörät ja kävimme sykkelöimässä Lake Phewan ympäri. Se oli neljän tunnin reissu. Hanuri olisi tykännyt enemmän täysjousituksesta, sillä tiet olivat kiviset ja seikkaperäiset. Maisemat olivat rehevän vihreät ja sää on marraskuussa päivisin lempeä. Öisin on viileämpää. Marras-joulukuu on vaellushommien high season.

Suosittelen maata kaikille elämysmatkaajille, sillä elämyksiä siellä on enemmän kuin sielu ehtii käsitellä. Kaikki ne värit, yksityiskohdat, ihmiset. Ja tietenkin vuoret, joiden koossa ei ole mitään järkeä. Suomen tunturikeskukset ovat niihin verrattuna pikkukiviä.

blogiin_nepalia-7.jpg

Minusta tuntuu, että vielä jonain päivänä olen saattanut itseni sellaiseen henkiseen tilaan, että parin viikon vaellus Nepalin vuorilla tulee ajankohtaiseksi. Nyt oli muuta tekemistä.

Nepaliin voi huoletta mennä ilman kummempia suunnitelmia: majoituspaikkoja ja retkeilyvaihtoehtoja on paljon ja apua saa aina. Jos jokin varuste jää kotiin, löytyy se takuulla jostakin kaupungin miljoonasta vaellustarvikemyymälästä. Kuvailisin maan luonnetta sanalla mutkaton: kaikki kyllä onnistuu, lopulta. Kathmandun kaduilla näkyi vanhempia länsimaisia naisia, ja kyllä minäkin uskaltaisin lähteä Nepaliin yksin. 

Tällä hetkellä katkos Nepalin ja Intian välisessä rajaliikenteessä näkyy polttoaineen ja kaasun puutteena. Se ei vielä meidän ollessa maassa vaikuttanut turistien oleiluun, vaikka jotkut ravintolat olivatkin supistaneet ruokalistojaan. Jos tilanne jatkuu vielä pitkään, alkaa se jossain vaiheessa tuntua myös turistien elämissä. Se on tosi harmi. Turismi on Nepalille todella tärkeä elinkeino, ja mielelläni minä näkisin maan voivat hyvin. 

Kampaajalla Balkotissa.

Vaellussuunnitelmien lisäksi yleinen kysymys on, oletko tullut Nepaliin vapaaehtoistöihin. Myös tämä onnistuu, mutta kohde kannattaa tutkia huolellisesti etukäteen. Ehkä käydä myös keskustelu itsensä kanssa omista motiiveistaan ja siitä, miten hyvin on valmis sopeutumaan toisen maan elämäntyyliin. 

Nepali on kehittynyt paljon puolessa vuosisadassa. Infrastruktuuri, hotellit ja netti ovat tulleet maahan, esimerkiksi. Mäkkäriä tai muita globaaleja ketjuja ei ole, paitsi yksi KFC. Ei siis ruoka- eikä vaateketjuja. Sen vuoksi maa tuntui erityisen autenttiselta. Viime kuukausina Nepal on kuitenkin ottanut takapakkia kehityksessä, koska ilman polttoainetta ja kaasua eivät liiku ihmiset eikä heidän arkensa.

Mielenkiinnolla odotan, mitä maassa tapahtuu tulevina vuosikymmeninä ja tietenkin lähtisin Nepaliin uudestaan. Jo pelkästään siksi, että haluan nähdä, mitä lastenkodin lapset päätyvät elämissään tekemään.

Mutta heistä lisää myöhemmin.