"Bussimatka helvetistä"

Kathmandu oli omalla oudolla tavallaan viehättävä, mutta silti liian nopea ja meluinen, jotta siellä viihtyisi pidempään. Saavuimme viime sunnuntaina Pokharaan, Nepalin suosituimpaan turistimestaan. Täällä on hieman rauhallisempaa ja lämpöäkin asteen tai kaksi enemmän.

Kathmandun ja Pokharan välinen matka on kuin Rovaniemi-Helsinki: bussilla yli kahdeksan tuntia, lentokoneella tunti. Lonely Planet markkinoi bussimatkan olevan bussimatka helvetistä, joten valinta oli sillä selvä.

Kathmandun ja Pokharan välinen etäisyys on 200 kilometriä kuoppaista tietä, joten yhdeksän tunnin matkamme keskinopeus oli 22,22 km/h. Hitaus ei onneksi tehnyt bussimatkasta helvetillistä. Helvetilliset olot tulivat vasta myöhemmin Pokharassa, kun päivän menu valahti kurkusta vessanpyttyyn.

 

Yhden tähden vessa viiden tähden näkymällä. 

Yhden tähden vessa viiden tähden näkymällä. 

Bussin ikkunasta näkyi kaikenlaista. Tyhjä bussi talon katolla, vessanpönttö talon katolla, ulkona peseytyviä ihmisiä, peltoa kyntävä härkä. Paikallibusseja, joissa ei ollut ikkunoita. Valtavia korkeuseroja ja poukkoilevia vuoristomaisemia, joiden näkemisen jälkeen oli helppo ymmärtää, miksi täällä ei ole rautatieverkkoa.

Nepalissa oli sunnuntaina lakko, ja liikennettä oli vain murto-osa normaalista. Pääasiassa liikkeellä oli turistibusseja. Nepalin ja Intian välinen raja on blokattu poliittisista syistä, ja Intian polttoaineiden ja kaasun varassa oleva Nepali on pulassa. Meidän turistien busseihin ja takseihin kyllä riittää bensaa ja ruokiemme valmistukseen kaasua, mutta paikalliset maksavat nelin- tai viisinkertaista hintaa sekä polttoaineesta että kaasusta, jolla täällä tehdään ruokaa. Tai siis he maksavat, joilla on rahaa. Suurimalla osalla ei ole. Autot jonottavat polttoainetta, ja jonot ovat kilometrien pituisia. Sama homma kaasun kanssa. En ole nähnyt jonojen juuri liikkuvan. Tästä syystä, ja varmaan myös huhtikuisen maanjäristyksen vuoksi, turisteja on maassa vain murto-osa normaalista. Nyt pitäisi olla high season, mutta kaduilla, hotelleissa ja ravintoloissa on paljon tilaa. 

Luen parhaillani kahta Nepalia käsittelevää kirjaa. Toisessa seikkaillaan 1930-, 1940-, ja 1950-luvuilla ja toisessa oli kuvaus 1970-luvun Nepalista. Samoja kuvauksia voisin käyttää Nepalista tänään. Ainoa ero olisi netti: se löytyy täällä lähes jokaisesta hökkeliravintolasta, majatalosta, jopa busseista.

Kaasun ja bensan puute tekee arjesta hidasta ja uuvuttavaa, kun ruuan valmistamiseen menee helposti puoli päivää. Ihmisten kasvoilla on väsymyksen uurteita, mutta he hymyilevät.

Aika kuluu käyskennellen, ja mekin yritämme tottua verkkaisempaan menoon – Myös huomenna, kun matkustamme takaisin Kathmanduhun.

image.jpg