Nämä asiat muistamme Nepalista

image.jpg

Eilen itsenäisyyspäivänä teimme mudasta, hiekasta ja heinistä savea Maya Nepalin lastenkodin pihalla. Siitä rakennetaan tällä viikolla lapsille uuni.

Täällä on suurimman osan päivästä sähköt pois, eikä kaasua ole. Keitteleppä siinä sitten riisiä.

Asiasta itsenäiseen Suomeen: Pokharassa kylän mies esitteli meille paikan ainoaa suoraa sähköpylvästä. Se on suomalaisten rakentama ja kestää kuulemma kaikki myrskyt ja ukkoset. Olin Suomesta vähän ylpeä, mutta siksi, koska en ollut Suomessa. Ulkomailla sekin on helpompaa.

Matkustamisen paras puoli on se, että kauempaa katsoessa huomaa omien tapojensa naurettavuuden. Oudossa ympäristössä ei ole mitään tuttua ja turvallista, silloin voi tukeutua vain itseensä (tai seuralaiseensa). Kaikista naurettavimmalta asialta tuntuu tällä hetkellä kiire, koska maailmalla lojuminen paljastaa minulle myös sen, mikä oikeasti tuo minulle onnen tunteita. 

Näimme täällä tosi paljon kaikenlaista. Aistit ovat lähes ylirasitustilassa ja mieli poukkoilee. 

Hindumenojen jälkeisenä aamuna. 

Hindumenojen jälkeisenä aamuna. 

Majapaikan vieressä hindubileet alkoivat neljältä. Aamulla. Rummutusta ja laulantaa kesti neljä tuntia. 

Hampaaton muori kauppasi vuoristokylässä hasista. Hampaaton nuori kauppasi Kathmandussa hasista. 

Vanha mies kantoi pääpantaviritelmän avulla selässään jääkaapipakastinta.  

Anssi luuli, että häntä huimasi talon katolla. Jälkeenpäin selvisi, että se olikin neljän richterin maanjäristys.  

Kävin lenkillä metsäpolulla ja kuulin suhinaa. Käännyin takaisin. Seuraavana päivänä setä kertoi, että kylässä oli edellisenä päivänä nähty leopardi, joka söi koiran.  

Vaaleanpunaiseen tuulitakkiin pukeutuneella securitas-naisella oli vyöllä miekka. Hän ohjasi bussipysäkillä ihmisiä vessaan.

Majatalon tytär kysyi, haluammeko oluemme kylmänä vai kuumana.  

Talojen seinät ovat paperia. Kuulimme viidenteen kerrokseen asti, kun kokki pilkkoi kanaa alakerrassa. 

Se yksityiskohdista.

Oikeasti mielissä on tapaamiemme ihmisten hymyt, vieraanvaraisuus ja usko hyvään tulevaisuuteen mahdottomilta tuntuvissa olosuhteissa. 

 

image.jpg