Finland, WinterMukanasComment

Auringonlaskun metsästäjät

Finland, WinterMukanasComment

Eipä ole auringonlaskuja näkynyt viime aikoina. Anssi on kovasti halunnut käydä metsästämässä niitä, mutta taivas on ollut pilviä täynnä. Tai sitten olemme vain katsoneet liikaa Netflixiä ja lähetelleet toisillemme idiootteja snäppejä. Olen käynyt sisäpyöräilytunneilla ja miettinyt, miksi ihminen liikkuu sisällä kun aina voisi olla ulkona. Tosin Anssin tekemän empiirisen ihmiskokeen perusteella noin 30 asteen pakkanen on liian kylmä, jotta voi pyöräillä naama paljaana ylämäkeen.

Lauantaina saimme aikaiseksi jo hyvän yrityksen nähdä aurinko. Metsäsuksilla hiihtäminen on ollut puheissa ja päätimme lähteä valoisaan aikaan ulos Kuninkaanlaavulle. Se sijaitsee vähän alle kymmenen kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta Santavaarassa ja on mainio paikka katsella auringonlaskuja. Me rovaniemeläiset tunnemme laavun varsinkin elokuvaohjaaja Antti Jokisen laavun ympäristöön jättämistä läjistä. Jokisen piti kuvata paikalla Nicholas North -niminen fantasiaelokuva viisi vuotta sitten, mutta elokuvan teko jäi fantasiaksi ja puupökkelöt Santavaaralle rumistamaan maisemaa. Oikeasti ne jätökset ovat tietenkin pieni kiusa siinä maisemassa, joka Kuninkaanlaavultakin aukeaa. 

Suhtaudun metsäsuksilla hiihtämiseen avoimen asenteellisesti. Se kuuluu samaan tylsien lajien kategoriaan kuin kävely. Hikiliikuntasuoritus seikkailumme ei missään nimessä ollut, mutta oli raikastavaa tassutella lumessa pari tuntia. Taivaankannen alle oli harsittu kiinni vaaleanpunainen silkkipaperi ja metsä näytti ihanalta. Lempeältä ja levänneeltä.

Emme katsoneet karttaa tai seuranneet mitään reittejä, vaan menimme sieltä, mistä suksilla pääsi helpoiten. Toisena hetkenä olisin puskenut väkisin suoraan ylämäkeen, mutta en nyt. Helpolla pääseminen oli henkilökohtaisen elämäni teema vuonna 2015. En tehnyt mitään ylimääräistä, paitsi pystytin Anssin kanssa tämän sivuston. Vuoden vaihtuessa huomasin, että ensimmäistä kertaa arjessani on tilaa enkä kamppaile koko ajan univajeen tai ylirasituksen kanssa.

Aluksi kalenterin tyhjät sivut aiheuttivat superhuonon omatunnon, mutta makoiltuani koko vuodenvaihteen pyhät sarjoja katsellen ja syöden aloin arvostaa pienimpiäkin saavutuksia. Vuonna 2016 ajattelin tehdä asioita, joiden tekeminen tuntuu mahdollisimman automaattiselta ja jotka eivät vaadi ponnisteluja. En tiedä, onko se paras polku selvittää, mikä se on se minun juttu, mutta aion yrittää. Pakottamalla se ei ole selvinnyt, kokeillaan nyt päinvastaista.

Päivä tuntuu joka päivä hieman pidemmältä. Täysin pimeitä viikkoja, jolloin menetän kaiken valon istuessani oikeissa töissä, ei ole enää yhtä loputtomasti jäljellä kuin ennen joulua. Olemme suunnitelleet kevääksi paljon kivoja pikkureissuja, toivottavasti pääsemme toteuttamaan niistä mahdollisimman monta. Ensi viikon lopusta on ainakin tulossa sellainen, että alkuviikosta on ehkä pakko pitää lepopäivä, että jaksaa peuhata ja seikkailla loppuviikosta.